Siirry pääsisältöön

VIK2 Journalismi I: Kolumni

Tehtävänimikkeenä kidutus ja kipu
Löytyikö lautaseltasi tänään jauhelihaa, lampaankyljystä tai muita lihatuotteita? Oletettavasti.
Et varmaankaan ajatellut ruokailun ohella sitä silmitöntä tuskaa ja väkivaltaa, jota teuraseläin on kokenut vain päätyäkseen sinun jauhelihakastikkeen raaka-aineeksi? Entä jos tuon eläimen tilalla olisikin Sinun rakas lemmikkisi? Reagoisitko siihen eri tavalla kuin teuraseläimen lihaan?
Oikeutta eläimille -järjestön julkaisemat videot tuotantokeskuksista ja teurastamoilta ovat kaikin puolin järkyttävää katsottavaa.
Sähköpiiskan käyttö sekä eläinten lyöminen ja muu väkivalta ovat arkipäivää teurastamoilla. Myöskään idioottivarmaa tainnutusmenetelmää ei saateta loppuun asti tai välttämättä edes pyritä tekemään oikein.
Eläimet kokevat täysin turhaa kärsimystä ja kipua. Herää kysymys: miksi? Onko kyse työntekijöiden turhautumisesta vai voiko vika olla lainsäädännössä ja korkeamman tahon välinpitämättömyydessä?
Mielestäni vikaan mennään molemmissa kohdissa.
Työntekijöiden toimintamalleista näkee suoraa inhoa eläimiä kohtaan, mikä ei ole millään tapaa tarkoituksenmukaista työssä, jossa teuraseläimen elämä kuuluisi päättää mahdollisimman kivuttomasti.
Videoillakin näkyneet teurastajat ja muut työntekijät osoittavat kehonkielellään toiminnan tulevan suoraan selkäytimestä eivätkä he minusta tunnu häpeävän toimintaansa lainkaan, vaikka syytä olisi.
On suorastaan idioottimaista hakea työhön, jos ei ole henkilökohtaisesti resursseja hoitaa työtä laillisella ja toivotulla tavalla. Erityisen väärin tämä asia on ammatissa, jossa on mahdollisuus aiheuttaa toiminnallaan kärsimystä toiselle elävälle olennolle.
Jos ihmisen sydän riittää satuttamaan eläintä täysin estoitta, on kyseinen henkilö myös täysin sopimaton ammattiin, jossa tarkoitus on nimenomaan päättää eläimen elämä mahdollisimman kivuttomasti.
Kuitenkin myös korkeammat tahot ovat osasyy nykyiseen tilanteeseen. Onhan Suomessa toki eläinsuojelulait ja tarkastajat, jotka käyvät aika ajoin tarkistamassa ovatko teurastamot ja muut tuotantokeskukset sääntöjen mukaisia, mutta eivät nämä satunnaiset tarkastukset paljasta koko totuutta toiminnasta.
Pohdin usein, minkä takia tuotantolaitoksissa ei vaadita jatkuvaa tai edes viikoittaista eläinlääkärin läsnäoloa niillä toiminta-alueilla, joissa eläimiä teurastetaan. Mielestäni toiminnan laillisuuden tarkkailu on täysin Eviran vastuulla, eikä se hoida työtään vaadittavalla tavalla.
On helppoa toimia lain vastaisesti, jos kukaan ei ole näkemässä tai antamassa rangaistuksia. Liian usein minusta tuntuu, että korkeammat tahot käyttävät periaatetta ”poissa silmissä, poissa mielestä” ja lakaisevat koko asian maton alle, vaikka niin ei todellakaan tulisi toimia.
Kun sisäfileepihvi muodostuu eläimen oikeuksia ja etua tärkeämmäksi, ovat ihmiskunnan ajattelumallit muuttuneet täysin läpimädiksi. Juuri niin on käynyt Suomessa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Median makupalat -luentosarja III: Ossi Ahola

Marraskuussa Median makupalat -luentosarjamme tarjosi mahdollisuuden kurkistaa valokuvaajan työhön ja kuulla, mitä hienojen lehtikuvien takana oikeasti tapahtuu. Vieraanamme oli Ossi Ahola , joka tekee uraa Aamulehden kuvajournalistina. Hän kertoi luennollaan paljon siitä, millainen on kuvajournalistin tavallinen päivä painottaen kuitenkin työn vaihtelevuutta. Ahola ei avannut omaa taustaansa yhtä paljoa kuin aiemmat luennoitstijat, mutta henkilökohtaisesti en sitä kaivannutkaan. Tälläkin luennolla puhuja toi hyvin esille työn eri puolia suurentelematta asioita. Ahola paljasti myös, millaista on työskennellä juuri Aamulehdellä kuvajournalistina. Pidin luennosta erittäin paljon, sillä olen itse kiinnostunut valokuvauksesta. Samoin kuin Ahola, on oma suosikkini henkilökuvaus ja olisinkin halunnut kuulla, millaista henkilökuvien toteutus on juurikin journalistiseen tarkoitukseen. En ollut myöskään tietoinen siitä, kuinka laajat mahdollisuudet erilaiseen itsensä toteuttamiseen kuvajour

Median makupalat -luentosarja IV: Ville Rossi

Luentosarjamme joulukuun puhujana toimi Sammon keskuslukiossa opiskellut ja Ylen Uudessa Päivässä näyttelevä Ville Rossi. Roolistaan Roni Sireninä tunnettu Rossi kertoi luennollaan hyvin vapaamuotoisesti siitä, miten itse päätyi näyttelijän työhön ja miten se on vaikuttanut hänen elämäänsä. Jo lukioaikana uransa aloittanut Rossi kertoi luennolla paljon siitä, kuinka hänen elämänsä on muuttunut roolin saamisen jälkeen. Kaduilla ja bussissa Rossi, tai paremminkin hänen roolihahmonsa, tunnistetaan vähän liiankin usein ja kohtuullisen nuori ”fanikunta” ei jätä rauhaan sosiaalisen mediankaan puolella. Hän kuitenkin luennon perusteella suhtautuu asiaan hyvin neutraalisti, vaikka rankan päivän jälkeen ala-astelaisten tyttöjen kanssa juttelu ei välttämättä olekaan se mieluisin asia. Luento jakoi mielipiteitäni: toisaalta pidin siitä, mutta toisaalta en. Arvostan suuresti sitä, kuinka Rossi pystyi pitämään luennon kasassa ja aiheen kiinnostavana ilman tarkkaan suunniteltua diaesitystä, mutt